Kerro mihin tähtäät,
niin lennätän sinut eteenpäin.
Olen Laura ja olen Tarinalennokin päähenkilö, KTM, kielitieteen kandidaatti, graafinen suunnittelija, markkinoinnin tarinallistaja ja videoeditoija.
Ala-asteella jouduin usein vaikeuksiin, koska minulla oli luontainen kyky saada muut oppilaat innostumaan asioista, jotka eivät valitettavasti aina liittyneet tunnin aiheeseen. Ammattikorkeakoulussa harmaahapsinen palveluliiketoiminnan opettajani tokaisi, että olen luovin opiskelija, jonka hän on urallaan tavannut. Vastasin, että tiedän olevani väärällä alalla. Istuessani vuonna 2019 pariisilaisessa pubissa italialainen entinen kollegani sanoi tulleensa paikan päälle vain kuullakseni tarinoitani. Tässä oli selkeästi jotain, mitä päätin alkaa itsessäni kehittämään.
Idea omasta yrityksestä alkoi kyteä, ja rupesin rakentamaan oman näköistä urapolkua kaiken kokemani paketoimiseen. Opiskelin kirjoittamista, brändäystä ja videoeditointia. Suoritin graafisen suunnittelijan tutkinnon vuonna 2023 sekä kauppatieteiden maisterin tutkinnon keskittyen matkailumarkkinoinnin brändiviestinnän tarinallistamiseen vuonna 2024. Aloin työskentelemään osa-aikaisena freelancerina jo vuonna 2021, mutta yritykseni lähti lentoon vasta opintojeni päätyttyä.

Brändäys mielletään usein isojen korporaatioiden jutuksi, eikä pienillä yrityksillä välttämättä ole varaa investoida isojen markkinointitoimistojen palveluihin, vaikka markkinointi ja brändäys ovat yrityksen menestymisen kannalta elintärkeitä tekijöitä.
Brändäyksessä ja markkinoinnin tarinallistamisessa on valtavasti voimaa ja potentiaalia, josta pienetkin yritykset tarvitsevat osansa, ja maailmassa on tarpeeksi isoja ketjuja ja markkinoita hallitsevia tuotteita. Tästä syystä Tarinalennokin palvelut on suunnattu etenkin pienille yrityksille.

.jpg)
Miksi Tarinalennokki?
Tarinalennokissa yhdistyy tietotekninen osaaminen, analyyttinen akateemisuus ja idearikas luomisen voima. Se on yhden pysähdyksen markkinointitoimisto monipuolisilla palveluilla, jotka nivoutuvat aina yhteen. Markkinoinnin narratiivin strategistina katson yritystäsi ja sen brändäystä ja markkinointia kokonaisuutena, sillä markkinointi ja brändäys ovat tehokkaimmillaan, kun kaikki toimii yhteen ja myyntiprosessisi jokainen askel tukee toisiaan. Minulla ei mene sormi suuhun, sillä ongelmanratkaisu on minulle kuin polttoainetta.
Missio
Tarinalennokin tapana on suunnitella ja toteuttaa markkinointia, joka ei vain täytä sille varattua tilaa, vaan pyrkii tuottamaan arvoa vastaanottajalleen. Tämä “arvo” on se, joka saa potentiaalisen asiakkaasi tutustumaan markkinointimateriaaliisi, viihtymään sen parissa ja muistamaan sen. Tavoitteenani on tehdä aina rehellistä ja merkityksellistä markkinointia ja brändäystä, joka kestää aikaa ja saa aikaan kauaskantoisia tuloksia. Tarkoituksena on myös auttaa pieniä yrityksiä jokapäiväisissä markkinointi- ja myyntitehtävissä, jotta yrittäjät voivat rauhassa keskittyä omaan ydinosaamiseensa.
Arvolupaus
Tarinalennokki arvostaa aitoutta, luovuutta ja yrityksesi persoonaa. En harrasta päälle liimaamista, huijausta, samistelua tai viherpesua enkä myöskään vain täytä markkinoinnille ja viestinnälle varattua tilaa, vaan pyrin luomaan sisältöä, joka jo itsessään tuottaa arvoa vastaanottajalleen. Autan sinua brändisi rakentamisessa ja jo olemassa olevan brändisi ja markkinoinnin hiomisessa, mutta en keksi sitä sinulle tyhjästä tai kopioi sitä muilta.